Luovana sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun silloin 4-vuotias poikani kertoi minulle sadun Kuningaslinnusta ja Prinssilinnusta. Ilahduin sadusta niin paljon että päätin kuvittaa sen. Kun vielä uskalsin pienen tuskailun jälkeen laittaa tuon kuvituksen blogiini ja julkaista sen, sainkin vastineeksi uskomattoman kauniita sanoja ja kannustusta jatkaa samalla tapaa. Tuon jälkeen olen rohkaistunut herättelemään taas piirustus-supervoimiani, ja saanut aikaan ihania kuvia lasteni innoittamana.

En ole mikään paras kirjoittamaan, mutta kuvani puhuvat sitäkin enemmän. Ne kaikki on piirretty rakkaudella, ja jokainen hahmo piirustuksissani on minulle rakas. Toivon, että ne ilahduttavat sinuakin. Sivulla on blogini lisäksi verkkokauppa, josta voit ostaa julisteita itsellesi. Päivitän valikoimaa ajoittain, ja uutuuksista julkaisen facebookissa ja tällä sivulla. Lisäksi otan vastaan tilaustöitä mahdollisuuksien mukaan.

Julisteitani on myynnissä myös Turussa Martin Aitta-liikkeessä, ja toivon mukaan lähiaikoina muuallakin.

Kuulen mielelläni sinusta: luovana@gmail.com 🙂

Laura Heino-Laurila

 

Luovana // y-tunnus 2778616-2 // 040 706 1463 // luovana@gmail.com

 

Tallenna